Sivut

Peducalaiset menestyivät edarivaaleissa

Viime keskiviikkona 19.10. vietettiin vaalivalvojaisia Wanhalla ylioppilastalolla. Uunituore HYYn 60-henkinen edustajisto aloittaa toimikautensa 1.12. nimittämällä hallituksen, päättämällä sen tavoiteohjelmasta ja pari viikkoa myöhemmin linjaamalla ylioppilaskunnan budjetista.


Vaaleissa Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset saavutti repäisevän vaalivoiton 21 edustajistopaikalle (+3). Keskusvaalilautakunta vahvistaa äänimäärät ja ryhmien paikkamäärät vielä tällä viikolla. Suurina ryhminä perässä Osakunnat ja Help saivat molemmat 10, ja Maailmanpyörä 11 paikkaa.

Ehdolla oli kovatasoinen kaarti peducalaisia niin luokanope- kuin kasvatustieteenkin puolelta. HYALin käyttiksen listalta pääsi kolme ehdokasta varsinaisiksi edaattoreiksi, kaikki peducalaisia luokanopettajaopiskelijoita: Iiris Niinikoski, Lotta Karlsson ja Suvi Pulkkinen. Lisäksi varaedaattoreiksi pääsi myös väkeviä tyyppejä eri ehdokasliittojen listoilta.

Peducassa uskomme, että näin hyvä ja mahtava edustus aktiivisia luokanopeopiskelijoita ja järjestötoimijoita takaa hyvän yhteydenpidon HYYn ja luokanopejen ja kasvisten välillä, opintoalojemme puolestapuhumisen ja ylioppilaskuntamme kehittämisen kasvatustieteilijän näkökulmasta.

Kiitos kaikille peducalaisia äänestäneille ja ehdokkaita tukeneille, me mennään kovaa ja korkealla!

Ei kommentteja: